| TITTELINTUURE |
[Aug. 24th, 2006»03:28 pm] |
| [ | music |
| | HYDE - Words of love | ] |
Lupasin Ellalle Tittelintuuren. :D Yritän skannaa joskus kuvan tai jotain ku se on niin pahis.
Tittelintuure
Mylläri asui kauniin tyttärensä kanssa tuulimyllyssä aivan kuninkaan linnan lähellä. Eräänä päivänä nuori kuningas ratsasti myllyn ohi ja pysähtyi pyytämään juotavaa. Kuningas kyseli myllärin perheestä ja mylläri esitteli ylepänä tytärtään:
"Tyttäreni on niin kaunis ja hyvä, että kehrätessäänkin hän muuttaa langan puhtaaksi kullaksi!" mylläri kehuskeli.
Kuningas höristi korviaan. Tämäpä kuulosti kiinnostavalta! Tyttö, joka osasi kehrätä puhdasta kultaa!
"Mylläri hyvä, jos puhut totta, tyttäresi pitäisi asua palatsissa eikä tuulimyllyssä! Tuo tyttö huomenna linnaan, jotta näen puhutko totta!" kuningas sanoi.
Kuninkaan lähdettyä tyttö purskahti katkeraan itkuun.
"Voi isä, mitä olet tehnyt! Kyllähän sinä tiedät, ettei kukaan pysty kehräämään langasta kultaa! Kun kuningas saa tämän selville, hän suuttuu!"
"Myöhäistä! Huomenna meidän on oltava kuninkaanlinnassa", mylläri virkkoi. "Luoja meitä varjelkoon."
Seuraavana päivänä kuningas johdatti myllärin tyttären saliin, jossa oli rukki ja kasa olkia. Hän määräsi, että sinne tyttö oli lukittava.
"Alapa nyt kehrätä. Heti kun olet muuttanu tämän oljen kullaksi, pääset pois. Siihen saakka saat istua lukkojen takana", kuningas määräsi.
Yksin jäätyään tyttö alkoi nyyhkyttää epätoivoisena. Silloin hän kuuli vierestään kimeän äänen:
"Miksi itkeä pillität? Mikä on murheesi?"
Pöydän kulmalla istui pitkäpartainen kääpiö, jolla oli punainen hiippalakki ja hienosti kaiverretutu puukengät.
"Isäni valehteli, että pystyn muuttamaan kullaksi mitä ikinä kehräänkin ja nyt kuningas on määrännyt minut kehräämään kullaksi nämä oljet!" tyttö selitti.
"Ei huolta! Voin auttaa sinua, jos annat jotain vastalahjaksi."
"Saat nämä helmet kaulastani", tyttö lupasi.
Kääpiö alkoi pyörittää rukkia ja totta tosiaan muutti kaiken kullaksi koko kasan olkia. Sitten se sieppasi helmet, heitti kuperkeikan ja katosi.
Kun kuningas näki kaiken kullan rukin vieressä, hän meni sanattomaksi. Tyttö tuotiin kuninkaan ruokasaliin, hänelle tarjottiin ylellinen päivällinen ja kuningas kohteli häntä kuin kuningatarta. Illalla kuningas johdatti tytön vielä suurempaan saliin, jossa odotti rukki ja vielä suurempi kasa olkia.
"Kehrääppä nyt tämäkin kullaksi."
"Mutta hyvä kuningas..." tyttö vastusteli.
"Saat istua täällä, kunnes olki on muttuunut kullaksi", kuningas vastasi kylmästi.
Tyttö puhkesi taas kyyneliin.
"Tännekkö jään loppuelämäkseni? Voi kurjaa kohtaloani!"
Silloin ilmestyi taas pitkäpartainen kääpiö tytön eteen.
"Mikä sinua nyt itkettää, kaunokaiseni?", kääpiö kysyi.
"Kuningas määräsi minut kehräämään oljen kullaksi, mutta enhän minä osaa!"
"Älä pelkää. Autan sinua, jos annat jotain vastalahjaksi."
"Saat tämän kultasormuksen", tyttö lupasi ja niin kääpiö alkoi kehrätä. Kekiyöhön mennessä olkikasa oli muuttunut hohtavaksi kullaksi. Kääpiö otti sormuksen tytön kädestä, heitti kuperkeikan ja katosi.
Seuraavana päivänä kuningas ilostui, kun näki kultakasan rukin vieressä. Tytön kunniaksi järjestettiin tanssiaiset. Mutta illan tultua hän vei tytön suureen saliin, joka oli täynnä olkia, ja niitten edessä odotti rukki.
"Tee minulle palvelus vielä viimeisen kerran", kuningas pyysi. "Istut täällä kunnes olki on muuttunut kullaksi."
Tyttöraukka purskahti itkuun, kun näki valtavan vuoren olkia. Sillon kääpiö ilmestyi taas hänen eteensä.
"Mitä nyt itket, pikkuinen?" kääpiö uteli.
"Kuningas on määrännyt minut muuttamaan tämän olkikasan kullaksi, mutta enhän minä osaa!" tyttö vaikeroi.
"Rauhoitu, minä autan sinua, jos annat jotain vastalahjaksi", sanoi kääpiö.
"Ei minulla ole enää mitään annettavaa!" tyttö huudahti.
"No, autan sinua silti, jos lupaat minulle jotain", sanoi kääpiö.
"Mitä tahdot minun lupaavan?"
"Lupaa, että kun sinusta tulee kuningatar, annat minulle ensimmäisen lapsesi."
Eihän myllärin tytär voinut kuvitella olevansa kuningatar ja siksi hän heti lupasi, mitä kääpiö vaati.
Kääpiö sai kehrätä koko yön, mutta auringon noustessa koko vuori olkia hohti kiiltävänä kultana. Kääpiö heitti kuperkeikan ja katosi.
Kuningas ilostui kaikesta kullasta niin, että pyysi myllärin tytärtä vaimokseen.
"Suostun kosintaasi, jos lupaat ettei minun enää koskaan tarvitse kehrätä", vastasi tyttö. Kuninkaalla oli jo kylliksi kultaa, joten hän lupasi. Kuningas meni naimisiin myllärin tyttären kanssa ja vuoden kuluttua heille syntyi poikalapsi. Kuningatar oli niin onnellinen, että unohti mitä oli kääpiölle luvannut. Eräänä päivänä kääpiö sitten ilmestyi hänen luokseen.
"Kuningatar, olen tullut hakemana poikaasi. Muistathan lupauksesi!" sanoi kääpiö.
"Kääpiö kulta, älä vie lastani. Annan sinulle kokonaisen vuoren kultaa, jos et vie poikaani", kuningatar itki. Hän oli niin epätoivoinen, että kääpiö heltyi.
"Tulen katsomaan sinua kolmena yönä. Jos sinä aikana arvaat nimeni, saat pitää poikasi", kääpiö sanoi.
Seuraavana päivänä kuningatar etsi kirjoista kaikki maailman nimet ja esitti ne yöllä kääpiölle, mutta ei osunut oikeaan.
"Ei se ole minun nimeni! Väärin! Hah hah!", hihkui kääpiö.
Seuraavana päivänä kuningatar tutki ikivanhoja käsikirjoituksia ja löysi mitä oudompia nimiä, mutta yksikään ei ollut oikea.
"Ei ole minun nimeni!", vastasi kääpiö kerta toisensa jälkeen.
Seuraavana päivänä kuningatar oli epätoivoinen. Vain yksi yö oli jäljellä! Kuningatar kertoi huolensa palvelijalleen.
"Minä voin yrittää ottaa selville kääpiön nimen, Teidän Majesteettinne", palvelija lupasi.
Palvelija otti hevosen ja ratsasti emtsään. Hevonen vaahdossa hän palasi illan hämärtyessä. Palvelija kertoi kuningattarelle:
"Ratsastin läpi lumotun metsän ja siellä näin punalakkisen, pitkäpartaisen kääpiön joka lauloi: 'Tänä yönä prinssin saan, ei kuningatar arvaakkaan, että nimi tämän kääpiön Tittelintuure on!'"
Kuningatar riemastui. Hymyillen hän kävi odottamaan kääpiön kolmatta vierailua.
"Nimesi on... Ruttelinruule!", arvasi kuningatar pilke silmäkulmassa.
"Eikä ole!" kääpiö huusi, mutta sikähti, kun kuningatar oli arvannut niin lähelle.
"Sitten nimesi on... Puttelinpuure!", kuningatar sanoi.
"Ei ole!" kääpiö sanoi ja valahti jo kalpeaksi.
"Sitten nimesi täytyy olla Tittelintuure!", lausui kuningatar lopulta. Sitä kääpiö ei voinut uskoa todeksi. Se muuttui kiukusta punaiseksi ja huusi: "Senkin noita!" ja polki jalkaa niin että lattia sortui ja kääpiö putosi sen läpi ja katosi.
Sen yön jälkeen kuningatar, kuningas ja pikku prsinni saivat elää rauhassa ja onnellisina.
----
Lol jos on virheitä ni ei voi mitää on kiire ja ei ehi lukea. -.- |
|
|
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
kazuu's journal